Ahvenisto 16-17.5.2009

 

Rata-SM sarjan avauskilpailu ajettiin perinteiseen tyyliin Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla. Ylivoimaisesti suurimman kilpailijamäärän keräsi jälleen Legends-luokka. Ilmoittautuneita kisaan oli kaikkiaan 31 kivenkovaa kuskia.

Kauden alla ajettujen harvojen testikilometrien perusteella lähdimme luottavaisin mielin kohti uutta kautta. Testien kierrosajat lupasivat hyvää tulevia koitoksia silmällä pitäen. Tavoitteenamme vuodelle 2009 on ajaa ehjä kausi ja voittaa Legends mestaruus.

Ahvenisto1

Keulapaikalla ja perässä Lehtola ja Haarahiltunen "reilun" matkan päässä.

Aika-ajo sujui melkoisen mukavasti sijoitukseni ollessa neljäs. Vaikka aika-ero kärkeen oli puolisen sekuntia, tiesimme, että kisassa olemme vahvoilla. Kolme aika-ajon kärkimiestä hyötyivät toistensa "imuavusta" ensimmäisessä aika-ajoryhmässä. Itse ajoin kaikki aika-ajokierrokseni ilman  "vetoapua".

Kauden ensimmäisessä lähdössä on aina normaaliakin enemmän sähköä ilmassa kaikkien kuskien ollessa valmiina päästämään talven ajotauon aikana kasaantuneet höyryt kerralla pihalle. Omalta osaltani lähtökiihdytys sujui oikein mukavasti ja pääsin kolmospaikalle ensimmäiseen mutkaan. Neljän kärkiryhmä irtosi saman tein muusta porukasta ja vaihtelimme paikkoja tuttuun tyyliin melkein joka kierroksella, jollain kierroksella useampaankin kertaan. Tätä lystiä kesti osaltani valitettavasti kuitenkin vain viiden kierroksen ajan, jonka jälkeen pääsuoralla "täydestä laulusta" moottori kajahti ja edessä oli karvas keskeytys. Alustavan analyysin mukaan nelossylinterin männälle tai männänrenkaalle oli tapahtunut jotain mystistä. Ei muuta kuin Reiskalle ja Veli-Matille työrukkaset käteen ja uutta moottoria nokalle. Viime vuonna hommaan tuli mukavasti rutiinia ja vaihto sujuikin lauantai-illan ratoksi oikein mukavasti. Ei kuitenkaan tullut vielä tästäkään kaudesta sitä kauan kaivattua kautta, jolloin vain ajellaan voitosta voittoon ilman teknisiä murheita... No kausia on edessäkin päin ja tämäkin kausi vasta aluillaan.

Lauantain lähdön viiden ensimmäisen kierroksen aikana ehdin ajaa kolmanneksi nopeimman kierrosajan ja sen perusteella pääsin sunnuntain lähtöön ruudusta kolme. Lähtö onnistui kohtuullisesti ja sain pidettyä paikkani avausmutkaan. Ensimmäisellä kierroksella alkoi heti tapahtua, kun Lehtola tuikkasi Haarahiltusen ohi kärkeen mutkassa, jossa oli edellisen luokan autosta tullut öljyt pihalle. Itse tuikkasin nokkani samaan rakoon ja pääsin nousemaan toiseksi. Ensimmäisen kierroksen päätteeksi Haarahiltunen pääsi suoran päässä nousemaan takaisin ohitseni, mutta parin kierroksen perässäajelun jälkeen pääsin jälleen Lehtolan kantaan toiselle paikalle. Kierrosta myöhemmin varikon ylämäessä pääsin vielä Lehtolastakin ohitse ja siinä olikin kisan ratkaisu. Loppukierrokset vain tiukasti omaan ajoon keskittyen sain nautiskella johtoasemasta aina ruutulipulle saakka ja kauden avausvoitto tuli plakkariin.

Ei muuta kuin palkintopallin kautta MTV3:n haastatteluun ja kohti uusia kisoja. Onneksi sarjan loppupisteistä saa jättää kaksi huonointa lähtöä kahdestatoista pois, joten ensimmäisen lähdön keskeytys ei heti pilaa koko kautta. Seuraavan kerran kisataan kesäkuun 13-14 Alastaron moottoriradalla ja siellä tarkoitus on jatkaa siitä mihin Ahvenistolla jäätiin.

 

Alastaro 13-14.6.2009

 

Rata-SM sarjan kauden toinen kilpailu ajettiin Varsinais-Suomessa Alastaron moottoriradalla. Keskeytyksen ja voiton tuoneen avausviikonlopun jälkeen lähdimme jahtaamaan kärkisijoja viikonlopun molemmista lähdöistä. Säätiedotuksen mukaan viikonlopusta oli tulossa epävakainen ja niinpä torstaiaamuna auringon paistaessa, päätin käväistä ajamassa testiä varmasti kuivalla radalla. Kolmen testijakson aikana sainkin auton alustan säädöt hyvään malliin ja myöskin uudet renkaat tuli sisäänajettua. Kulutuspinnan höyläyksen jälkeen kun niillä tarvii yleensä ajaa muutama kymmenen kierrosta ennen kuin ne alkavat antaa parasta pitoaan.

Torstaina ajojen jälkeen käväisin vielä ajamassa testipenkissä autoa ja kokeilemassa hieman eri kaasareita. Keikka onnistui muuten hyvin, mutta kytkin otti hieman itseensä ja meni totaalisen jumiin. Perjantaina radalla purimme Reiskan kanssa kytkimen ja havaitsimme, että kolmiosainen kytkintanko oli hitsautunut yhdeksi pötköksi. Ei muuta kuin uutta osaa tilalle ja auto valmiiksi lauantaiaamun aika-ajoa varten.

Niilo ratissa

Peilit kohdalleen ja radalle...

Lauantai valkenikin sitten hieman kosteampana ja aamu yhdeksältä ajetun aika-ajon aikana rata oli aivan märkä. Aika-ajon alkupuolella vauhtimme oli ylivoimaista. Aika-ajo jouduttiin kolarin takia keskeyttämään puolessa välissä noin kymmenen minuutin kohdalla ja silloin hallussamme oli paalupaikka 0,8 sekunnin erolla. Loppuosiolla Lehtolan Pekka löysi parhaat ajolinjat ja pääsi alittamaan aikamme. Tuloksenamme oli siten kakkossija.

Kilpailun lähtö ei ihan nappiin mennyt, mutta sain kuin sainkin pidettyä toisen sijani Kumpulan avausmutkan ahdistelusta huolimatta. Ensimmäisen kierroksen aikana pääsin kuittaamaan Lehtolan ohi kärkeen ja sain pienenpienen raonkin repäistyä. Viiden kierroksen jälkeen Lehtola kuitenkin sai ajettua raon umpeen ja siitä alkoikin sitten varsinainen ohitusralli. Ohittelimme Pekan kanssa välillä pari kolmekin kertaa saman kierroksen aikana. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella tein hieman hölmön ohitusyrityksen ja Lehtola sai pienen eron aikaiseksi. Lisäksi jouduin pari mutkaa peippailemaan pitääkseni Kumpulan takanani. Toiseksi viimeinen kierros onnistui aivan nappiin ja uuden rataennätyksen myötä sain ajettua Lehtolan kiinni ja tuikattua vielä ohikin. Viimeisellä kierroksella paine Lehtolan sunnalta oli kova, mutta tiukasti sisälinjoja ajaen sain kuin sainkin pidettyä kärkipaikkani ruutulipulle saakka. Taas voitto!!

Sunnuntain kisaan lähdin nopeimman kierrosaikani turvin paalulta. Lähtöruutuun ajettuamme alkoi taivaalta tihuttamaan vettä. Kisasta tulisi entistä mielenkiintoisempi. Lähtö ei taaskaan osunut nappiin ja tipahdin avausmutkassa peräti kolmanneksi. Kumpulasta pääsin kuitenkin jo avauskierroksella ohitse, mutta Lehtola oli saanut tehtyä melkoisestikin jo pesäeroa kärjessä. Kolmen kierroksen jälkeen rata kuivui ja sadekelin ajolinjojen sijaan pystyi jälleen ajamaan mutkat tiukasti kuivankelin linjoja pitkin. Viiden - kuuden kierroksen takaa-ajon jälkeen sain ajettua Lehtolan kiinni ja tuikkasin jälleen samantein ohitse. Tästä alkoi jälleen kiivas voittotaistelu, joka huipentui viimeiselle kierrokselle. Kierroksen alussa jouduin puristamaan todella tiukassa paikassa Lehtolan ohitse ja jo hieman taaemmaksi jäänyt Kumpulan Ossi pääsi kantaamme. Pari mutkaa onnistuin pysymään kärjessä, mutta takasuoran jälkeiseen täyskäännökseen mennessä tuli pieni niitti takakulmaani ja mutka meni hieman leveäksi ja Kumpula pääsi livahtamaan ohitseni. Viimeisellä kierroksella aina vähän kolisee... Radan viimeisimmässä kunnon ohituspaikassa oli heilunut jo muutaman kierroksen ajan keltaiset liput, joten ohittaminen ei enää siinä mutkassa onnistunut. Viimeiset mutkat on melkoisen helppo peittää, joten tällä kertaa oli tyytyminen kakkossijaan. Ei huono sekään.

Palkintopallilla

Voittajana on helppo tuulettaa..

Neljän lähdön jälkeen plakkarissamme on nyt kaksi voittoa, kakkossija ja keskeytys. Mestaria laskettaessa loppupisteistä saa jättää onneksi kaksi huonointa lähtöä pois, joten tilanne näyttää sikäli ihan mukavalta. Mestaruudesta näyttäisi tulevan minun, Lehtolan ja Kumpulan kesken tiukka vääntö, eikä Haarahiltustakaan sovi vielä laskuista jättää. Seinäjoen Vauhtiajojen jälkeen olemme jälleen kahden lähdön verran viisaampia. Heinäkuun viimeistä viikonloppua innolla odotellessa, täältä tähän...

 

Seinäjoki 25-26.7.2009

 

Rata-SM kauden ehdottomasti odotetuin tapahtuma oli Seinäjoen Vauhtiajot 25-26.7. Vauhtiajojen yhteydessä olevat Rock-festarit keräävät aina mukavasti ihmisiä paikalle ja tänä vuonna yleisötavoitteeksi oli asetettu 50 000 katsojaa. Heistä mukavan suuri joukko saapuu rock-tähtien lisäksi seuraamaan ratakisaa Kapernaumin teollisuusalueelle tehdyn katuradan varteen. Kilpailijoita Vauhtiajot kerää myös aina muita viikonloppuja runsaammin ja tänä vuonna Legendseihin oli ilmoittautunut 40 kuljettajaa. Radan suurin sallittu automäärä on 26, joten kaikki eivät varsinaisiin finaalilähtöihin selviä.

Puolentoistakuukauden kisatauon jälkeen kävimme Vauhtiajoja edeltävänä torstaina Ahveniston radalla ottamassa ”löysät pois” kuskilta ja kalustolta ja perjantaina suuntasimme luottavaisin mielin kohti Seinäjoen varikkoa. Illalla varikkopilttuun pystytyksen jälkeen Reiska vielä ahkeroi perävälityksen vaihdon parissa ja laittoi muutenkin auton iskuun lauantain harjoitusajoa varten.

Seinäjoki

Kuva: Mico Wikström

Lauantaiaamu valkeni hieman kosteana, mutta päivästä näytti tulevan kuitenkin poutainen. Aamuharjoituksessa heti radalle päästyämme alkoivat murheet. Kone ei jaksanut käydä kuin kolmella sylinterillä. Ei muuta kuin varikolle ja vikaa tutkimaan. Reiska vaihtoi tulpat, mutta yksi pytty ei suostunut siitäkään huolimatta toimimaan. Ei muuta kuin sytytysjärjestelmää ohjaava ”redbox” vaihtoon. Siitä moottori tokeni ja ehdin vielä ajaa peräti yhden kierroksen ennen ruutulippua kierrosaikani olleen kirjaimellisesti Kummelista tuttuun tyyliin ”vartin kärjestä” varikkovisiittini takia.

Harjoituksen jälkeen päätimme vielä kokeilla poisvaihdettua ”redboxia” uudelleen, jotta saisimme varmistuksen, että vika oli siinä. Poisvaihdetullakin”redboxilla” auto kuitenkin kävi hyvin, joten ei vika ollutkaan siinä. Vaikka räpläsimme kaikkia mahdollisia sähköjärjestelmään liittyviä nippeleitä ja osia, ei vikaa tuntunut löytyvän. Hieman epävarma olo lähteä aika-ajoon.

Aika-ajossa kolmen kierroksen jälkeen vika uusiutui jälleen. Ei muuta kuin taas varikolle. Reiska tunki kätensä pellin alle ja tulpanjohtoja räpläämällä tuli moottoriin jälleen kaivattua eloa. Ripeästi takaisin radalle ja koittamaan kovaa kierrosaikaa. Hieman oli liikenneruuhkaa kaikkilla kolmella kierroksella, jotka ehdin vielä ajaa. Aikani riitti kuitenkin mukavasti kakkosruutuun.

Aika-ajon jälkeen vaihdoimme kaikki tulpanjohdot ja käyntihäiriö oli taaksejäänyt murhe. Itse kilpailussa lähtö sujui hyvin, vaikken kärkeen asti päässytkään nousemaan. Muutaman kierroksen ajelin Ylisen perässä toisena ohituspaikkaa tiukasti kärkkyen. Takana tulleet kuskit eivät tuntuneet ”betoniporsasrännissä” pysyvän perässä. Pari kertaa ohitus Ylisestä oli lähellä, mutta Petri sai aina peitettyä yritykseni. Kolmannella kierroksella pääsuoralla oli kuitenkin paikkani iskeä ja siinä onnistuin pujahtamaan kärkeen. Koko muulla rataosuudella olin jonkinverran Ylistä nopeampi, mutta takasuoran shikaanin Ylinen tuli suorastaan lentämällä. Itse en aivan äärirajoilla uskaltanut siitä läpi ajaa. Mikäli shikaanin keiloihin osuisi, tulisi siitä 10 sekunnin rangaistus. Shikaanin jälkeisessä mutkassa Ylinen pääsi pari kertaa iskuetäisyydelle, mutta sain kuin sainkin peitettyä hänen ohitusyritykset. Muutamaa kierrosta myöhemmin näin peileistäni kuinka Ylinen tuli kokolailla ”kahva edellä” yhdestä tiukasta mutkasta ja sen ajovirheen myötä sain pienen hajuraon aikaiseksi. Siinä olikin sitten mukava ajella loppukierrokset tasaisen varmasti ja odotella ruutulipun heilahdusta. 15 kierroksen jälkeen se sitten heilui ja sain tuuletella voittajana maalissa.

Sunnuntaina aamuharjoituksessa päätin kokeilla hieman erilaista ajolinjaa shikaaniin ja se tuntui osuvan kohdalleen. Aamutreenistä tuloksena oli nopein aika yli sekunnin erolla seuraavaan! Siltä pohjalta oli mukava lähteä iltapäivän kisalähtöön.

Ylinen oli lauantain kisassa ajanut 7 tuhannesosasekuntia, siis 0,007s nopeamman kierrosajan kuin minä, joten jouduin lähtemään jälleen kakkosruudusta kisaan. Lähtö oli kuin parhaimmista toiveunistani ja pääsin ampaisemaan kärkeen ensimmäiseen mutkaan. Perääni liimautui myös Ylisen ohittanut Lehtolan Pekka. Ensimmäiset kierrokset olivat hieman tavanomaista liukkaampia, kun edellä ajaneen kilpailuluokan yhdestä autosta oli valunut hieman glykolia radalle. Itse en aivan heti päässyt ajorytmiin ja takasuoran shikaanin jälkeen Lehtola pääsi kuittaamaan ohitseni kärkeen. Muutaman kierroksen jälkeen ajorytmi alkoi löytymään ja Lehtola tuntui olevan jaloissa. Kärkipaikkaa Pekka ei kuitenkaan suostunut hevillä luovuttamaan, vaan aina kun pääsin jo melkein rinnalle, sai hän peitettyä ohituspaikan. Kuudennella kierroksella pääsin jo hyvinkin rinnalle, mutta mutkaan taittaessa ei Lehtola jättänyt pienintäkään rakoa ja jouduin vetämään reilusti sisämutkan puolelta, jotten olisi törmännyt häneen. Katuradalla ei hirveästi ole ylimääräistä tilaa varsinaisen ajoradan ulkopuolella, kuten ei tässäkään mutkassa. Radan sisäreunassa oli melkomoinen hiekkakasa, johonka osuin. Seurauksena komea ilmalento, joka päättyi onneksi neljälle pyörälle. Uran ensimmäinen kaatokaan ei ollut kaukana. Jäin sellaiseen asentoon, että pakin puuttuessa jouduin nousemaan autosta pois ja työntämään autoa hieman taaksepäin, jotta pääsisin jatkamaan matkaa. Työnnön jälkeen ei muuta kuin takaisin ohjaamoon ja vyöt kiinni. Siitä kun pääsin jatkamaan matkaa, oli kärki jo ehtinyt ajaa yhden kierroksen lisää.

Seuraavallakierroksella samaisessa mutkassa rytisi jälleen, tällä kertaa tosin ei onneksi minun toimesta. Kaksi muuta autoa olivat osuneet yhteen ja törmänneet vielä betoniseen reunavalliin. Törmäyksestä johtuen parikymmentä betoniporsasta oli nurin ja kilpailu keskeytettiin. Noin kolmenvartin radankorjauksen jälkeen päästiin jatkamaan kisa loppuun. Lähtöpaikkani uusintalähtöön oli joukon hänniltä ruutu 22. Loppukisan ajoa haittasi vielä omassa tällissäni vaurioitunut ohjaus. Muuten kaikki pyöränkulmat saimme Reiskan kanssa säädettyä kisan ollessa kesken kohdalleen, mutta rattiputken nivel otti ikävästi moottorin pohjaan kiinni tehden ohjauksesta älyttömän raskaan. Välillä ohjaus jumittui johonkin asentoon ja suorallakin menin kuin käärme. Pikkuhiljaa viimeisten seitsemän kierroksen aikana ohjaus notkistui ja onnistuin nostamaan sijoitukseni 12:nneksi. Armoton pettymys voittotaistelun jälkeen kuitenkin. No, ainahan ei tunnetusti voi voittaa. 12:sta sijasta sai kuitenkin sen verran vielä pisteitä, että mestaruustaistossa olemme edelleen vahvoilla. Tällä hetkellä minä, Lehtola ja Kumpulan Ossi olemme käytännöllisesti katsoen yhtä vahvoilla kauden toiselle puoliskolle lähdettäessä. Mikäs sen mukavampaa kuin mestaruustaiston huipentuminen loppukauteen. Autoomme on löytynyt erinomaiset säädöt ja moottorissakin on potkua mukavasti, joten odotan innolla loppukauden kisoja. Seuraava ajetaankin jo heti 7-8. elokuuta Jurvassa. Sitä odotellessa...

 

Jurva 8-9.8.2009

 

Seinäjoen katuradan jälkeen oli jälleen paluu arkeen ja tavalliselle moottoriradalle Jurvan Botniaringille. Botniaring on tämänvuotisen Rata-SM sarjan radoista vauhdikkain ja Legendsien huippunopeudet nousevat takasuoran päässä jonnekin 180km/h tienoille.

Matka kohti kilpailupaikkaa alkoi perjantai-aamuna ja perillä Jurvassa olimme varttia vaille yksi, vain viisitoista minuuttia ennen ensimmäistä harjoitusajoa. Seinäjoen jäljiltä kotihuoltoryhmä oli oikonut vääntyneen ohjauksen, mutta pyöränkulmien hienosäätö jätettiin varikkoteamin harteille. Ensimmäinen harjoitus meni vielä hieman pyörät sinnetänne sojoittaen, mutta radan olosuhteet tulivat tutuiksi. Harjoitussession jälkeen aloimme auton hienosäädön ja siinä mukavasti reilu tunti vierähtikin. Legendsissä kun yhtä pyöränkulmaa säätää, vaikuttaa se useaan muuhun tärkeään asiaan ja siten säätäminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa, mutta sitähän meiltä löytyy. Kärsivällisyyttä siis...

Toinen harjoitus sujui jo mallikkaasti ja kellotimme aivan kärkiajan. Lauantain aika-ajoon oli mukava lähteä.

 

KJK:n pihalla

Aika-ajossa jättäydyin hieman suurimman ryppään jälkeen, jotta pääsisin rauhassa ajamaan vapaita kierroksia. Tosin imuapuakaan ei olisi silloin tarjolla, mutta näimme sen kuitenkin pienemmäksi pahaksi kuin ruuhkan. Imuavusta varsinkin Jurvassa voi hyötyä jopa puolikin sekuntia, mutta toisaalta jos joutuu ohittelemaan koko ajan, tulee mahdollisesti enemmän takkiin. Taktiikka osui nappiin ja aika-ajon tuloksena oli paalupaikka selkeällä 0,2 sekunnin erolla Lehtolan Pekkaan.

Ensimmäisen kilpailun startti onnistui melko hyvin, vaikka en viivalta aivan samaan tahtiin sen kuuluisan rusakon kanssa irronnutkaan. Ensimmäiseen mutkaan pääsin kuitenkin kärjessä, mutta takasuoran päässä Lehtola pääsi imusta tuikkaamaan ohitse. Ensimmäisellä kierroksella oli minulla mahdollisuus useassakin mutkassa mennä Pekasta ohitse, mutta ajattelin ajoittaa ohituksen takasuoran päähän toisella kierroksella. Sillä suoralla kun käytännössä pääsee imusta aina ohi. Niin siinä sitten kävikin ja toisen kierroksen aikana sain mutkaosuudella repäistyä pientä kaulaa, eikä Lehtola päässyt seuraavalla kierroksellakaan takasuoralla ohi. Muutama kierros meni rauhallisissa merkeissä, mutta sitten itselläni hieman meni takasuoraa edeltävä mutka pitkäksi ja Lehtola pääsi imusta jälleen ohitse. Noudatin samaa taktiikka kuin ensimmäiselläkin kierroksella ja jälleen seuraavan kerran takasuoran auetessa tuuppasin nokkani Lehtolan rinnalle. Suoranpään jarrutuksessa sitten ohitse ja siihen kisa sitten ratkesikin. Loppukierrokset sain ajella ilman vakavampia ohitusyrityksiä, tosin peilit olivat kyllä koko ajan täynnä Lehtolan keulan kuvia, mutta hajurakoa oli juuri riittävästi.

S:joki

Kuva: Mico Wikström

Sunnuntain kisaan lähdin kakkosruudusta Krohnin Jennin ajettua jälleen vain muutaman tuhannesosasekunnin nopeamman kierrosajan. Kymmenen minuutin taulun noustua esille saa autot ajaa lähtöruutuihin, joissa pitää olla viimeistään 3 minuuttia ennen starttia. Muuten joutuu lähtemään varikolta muiden perään. Noin kahdeksan minuuttia ennen starttia käynnistelin autoa ja eihän se perhana taaskaan käynyt kuin kolmella pytyllä. Tulpanjohdot tuntuivat olevan kunnossa, joten Reiskavaihtoi kiireesti jälleen sytytysjärjestelmää ohjaavan ”redboxin”. Siitä moottori tokeni. Pulssini samoin. Nopeasti nokkapelti kiinni ja äkkiä lähtöruutuun. Pelivaraa jäi vielä reilu puoli minuuttia, huhhuh...

5 sekunnin taulu, ykkönen silmään ja kytkin tuntumalle, sitten syttivät punaiset, ensimmäinen, toinen ja lopulta viideskin. Punaisten sammuttua hanaa. Alkukiihdytys sujui aivan nappiin, mutta sitten annoin liikaa kaasua ja pyörät alkoivat sutimaan. Sain kuitenkin pidettyä toisen sijani avausmutkassa. Takasuoran päässä Jennillä meni hieman leveäksi, mutta ohi en kuitenkaan päässyt. Takaluukussa aivan kiinni tuli Lehtola. Seuraava oikea ja sen jälkeen Jennin rinnalle ja samantein ohi ennen ”kirraavaa” radan keskiosan oikealle taittavaa vaikeaa mutkaa. Seuraavassa mutkassa hieman peittolinjaa ja ensimmäisen kierroksen täytyttyä olin kärjessä. Siitä alkoikin sitten mielenkiintoinen ohitusralli minun, Jennin ja Lehtolan Pekan kesken. Ensimmäisen neljän kierroksen aikana sijoitukseni vaihteli ensimmäisen ja toisen välillä useampaan kertaan. Välillä takasuoralla luulin jo siirtyväni kärkeen, mutta Jenni olikin saanut vielä paremman imun ja heitti vielä minun sisäpuolelleni. Kolmea rinnan tiukkaan jarrutukseen ja toisena oli tuleminen mutkasta ulos. Samalla kierroksella pääsin vielä kärkeen, mutta jälleen takasuoralla oli paikasta luovuttava. Tällä kertaa etujarruni hieman lukkiutuivat ja sekä Jenni että Pekka pääsivät ohi. Samassa rytäkässä jäin hieman jälkeenkin, mutta sain kuitenkin ajettua raon kiinni ennen kahta viimeistä kierrosta. Toiseksi viimeisellä kierroksella pääsin Jennistä ohitse ja viimeistä kertaa takasuoralle lähdettäessä Lehtola teki pienen ajovirheen ja pääsin melko vaivattomasti rinnalle ja jälleen kärkeen. Viimeiset mutkat ajelin tiukasti sisälinjaa, eikä muilla ollut mahdollisuuksia ohittaa. Niinpä sain tuuletella ruutulipulla Legends-urani ensimmäistä tuplavoittoa viikonlopulta. Tiukan, viimeisen kierroksen viimeisiin mutkiin huipentuneen taiston jälkeen voitto tuntui entistäkin paremmalta.

Sarjan kokonaispisteissä nousin viidennelle sijalle, mutta kun huomioidaan, että loppupisteistä saa jättää kaksi huonointa lähtöä pois, on tilanne kannaltamme erinomainen. Lopuissa neljässä lähdössä mestaruuteen riittää käytännössä kolmen kärjessä ajeleminen, vaikka mestaruutta ajatellen pahimmat kilpakumppanit Lehtola ja Kumpulan Ossi voittaisivatkin lähdöt. Keskeytyksiä ei kuitenkaan sallita, joten tarkkana pitää olla. Tilanne on kuitenkin sanoisinko poikani Niilon Nalle Puh kirjasta tutuiksi tullein sanoin: mitä herkutillisin...

Seuraava Rata-SM sarjan osakilpailu ajetaan jälleen Ahvenistolla 5-6.9. Sitä ennen on jo heti 15-16.8 vuoro käydä ajamassa Porvoon katuradalla sarjan ulkopuolinen kilpailu, Race Of Porvoo. Porvoon kilpailussa vetonauloina ovat mm. Mikä Häkkinen, Mikko Hirvonen, JJ Lehto, Marcus Grönholm ym... Automme mainoksia on siis todennäköisesti katselemassa erittäin runsaslukuinen yleisö.

 

Race Of Porvoo 15-16.8.2009

 

Race Of Porvoo ei kuulunut Legends Trophy sarjaan, vaan oli sarjan ulkopuolinen yksittäinen kilpailu. Päätimme osallistua kilpailuun, koska tiesimme, että kilpailutapahtuma keräisi erittäin runsaslukuisen yleisön ja lisäksi ensi vuonna kilpailu tulisi olemaan myös SM-sarjan osakilpailu.

Reiska ja Niilo

Porvoossa Reiskalla oli helppoa, kun paikalla oli apumekaanikko Niilo.

Legendsien lisäksi radalla nähtiin pari muuta kilpailuluokkaa ja lisäksi runsaasti erilaisia näytösajoja mm. aitoja Formula 1- luokan autoja. Paikalla kisasi myös leikkimielisesti joukko suomalaisia moottoriurheilutähtiä mm. Marcus Grönholm, Mikko Hirvonen, JJ Lehto ym. Leikkimielisessä kisassa taisi mennä romuksi ainakin kaksi autoa. Mikähän olisi ollut lopputulos, mikäli kuskit olisivat yrittäneet ajaa tosissaan... No, kypärän remmi kun vetäistään tiukalle, taitaa olla ihan sama onko kyse leikkimielisestä kisasta vai MM-sarjan kilpailusta, täysiä mennään aina ja joskus kolisee näköjään mestareillakin.

Legendsien ohjelmassa oli lauantaina harjoitusajo, aika-ajo ja yksi alkuerä. Sunnuntaina ajettiin toinen alkuerä ja finaali. Alkuerien yhteispisteiden perusteella määräytyi finaaliin lähtöjärjestys.

Rata oli todella mielenkiintoinen teollisuusalueelle tehty melko ahdas katurata. Pituutta betonirännille oli saatu normaalien moottoriratojen verran, liki kolme kilometriä. Radalla oli myös reilusti korkeuseroja ja kaksi pitkää suoraa, joista toisen päässä oli hyvä ohituspaikka.

Aika-ajossa sijoituksemme oli kolmas vain hieman paaluikaa hitaampana. Ensimmäisessä alkuerässä onnistuin parilla tiukalla ohituksella nousemaan erän voittoon. Kärjessä ei aivan äärirajoilla tarvinnut ajaa ja kierrosaikani oli vasta seitsemänneksi nopein.

Toinen alkuerä ajettiin märällä radalla ja seitsemännestä ruudusta lähtiessä sai olla tarkkana ohitusten kanssa. Toisella kierroksella yksi kuljettaja suistui yllättäen päin radan varressa olleita puita, mutta onneksi kuskille ei käynyt kuinkaan. Kilpailun edetessä sain kohennettua sijoitustani ja maalissa olin kolmas. Alkuerien jälkeisen yhteenlaskun seurauksena pääsin starttaamaan finaaliin paalupaikalta.

Finaali lähti oikein mukavasti käyntiin ja sain repäistyä heti alussa mukavan raon seuraaviin. Kun Juha Haarahiltunen nousi toiselle sijalle alkoi rako takanani kaventua. Kun viidestätoista kierroksesta oli ajettu seitsemän, oli Haarahiltunen jo aivan takanani. Sitten itselläni osui pari kierrosta aivan nappiin ja Haarahiltunen teki pari pientä ajovirhettä ja rako oli jälleen turvallisen tuntuinen.

Sitten tunsin takasuoran shikaanin jarrutuksessa, että jarrupoljin oli hieman normaalia pehmeämmän tuntuinen. Pitkissä lähdöissä se on aiemminkin tuntunut sellaiselta, mutta jarrut ovat aina kuitenkin toimineet loppuun asti moitteetta. Shikaanin jälkeen oikealle taittavassa mutkassa riitti kevyt jarrutus ja se meni aivan normaalisti. Seuraavalla suoralla kiihdytettiin kolmosvaihteelta neloselle ja suoranpätkän päässä vauhtia lienee n. 130-140 km/h. Normaalissa paikassa jarrutus ja taitto nätisti mutkaan, aivan kuten aiemminkin. Näin oli tarkoitus. Tällä kertaa jarrupoljin painui kuitenkin pohjaan asti ilman, että mitään tapahtui. Poljin äkkiä ylös ja uusi jarrutus, jolloin painetta tuli jarruihin. Se oli kuitenkin jo myöhäistä ja törmäys suoraan nokka edellä rataa reunustaneisiin betoniporsaisiin oli väistämätön.

Romu

Satasta betoniporsaaseen...

Osumahetkellä vauhtia oli arviolta jonkun verran yli 100km/h, joten jysäys oli melkoinen. Betoniporsas ei juuri liikahtanut ja autonkin keula lyheni vain viitisentoista senttiä, joten vaimentavaa massaa ei paljon ollut. Kävelin kuitenkin itse autosta pihalle. Turvavarusteet kilpa-autoissa ovat onneksi aivan huippuluokkaa. Vyöt pitivät äijän aivan paikoillaan ja turvakaaretkin säilyivät vahingoittumattomina. Ambulanssimiehistön tarkastuksessa valittelin lievää lihaskipua niskassa ja nivusissa, mutta pahiten vaurioitui polveni. Rattiputken tukirauta oli osunut oikean polvilumpion alapuolelle ja tehnyt siihen pari senttiä leveän avohaavan. Siitä syystä oli edessä terveyskeskusreissu tikkaamista varten. Tajuttuani, että edessä olisi törmäys, tuli kypärän sisällä suukin avattua ja kieli jäi hampaidenväliin. Uskokaa tai älkää, mutta kirosanojen sijaan suustani pääsivät sanat: "oijoi".

Illalla kotiin tullessa oli polvi turvonnut melkomoiseksi ja käveleminen oli lähes mahdotonta. Maanantain aikana turvotus alkoi kuitenkin jo hiljalleen laskea ja kävely alkaa sujumaan, klenkaten tosin. Tarkemmassa lääkärintarkastuksessa ei polvessa onneksi havaittu mitään murtumia tai muitakaan pahempia vaurioita. Maanantaina alkoi niska, rinnan seutu ja alaselkä kipeytyä entisestään ja täytyy sanoa, että pari päivää kolarin jälkeen olo lienee melkolailla sama kuin Amin Asikaisella hävityn matsin jäljiltä.

Romu2

Päin seiniä kun menee, niin tässä tulos.

Autosta saadaan onneksi vielä soiva peli, kunhan vaihdetaan kaikki osat ohjaamon etupuolelta. Lihaskivutkin hellittänevät parin päivän päästä ja polvikin kaiketi paranee parissa viikossa, joten Ahvenistolla syyskuun alussa kaiken pitäisi olla jälleen iskussa. Onneksi Porvoon kisa ei kuulunut Legends Trophy -sarjaan.

Syy jarrujen katoamiseen analyysimme mukaan oli jarrujen ja jarrunesteen ylikuumeneminen, joka johti jarrunesteen ominaisuuksien muuttumiseen ja siten jarrujen häviämiseen. Rata oli erittäin vaativa jarruille, kaksi pitkää jarrutusta täydestä n. 170km/h vauhdista ja lisäksi melkein jokainen mutka vaati tiukan jarrutuksen. Täysin poikkeva muihin ratoihin nähden.

Edellisviikonloppuna meni kaikki aivan nappiin ja seuraavana sitten menikin valitettavan kirjaimellisesti aivan päin seiniä. Sellaista moottoriurheilu on...

Ahvenisto 5-6.9.2009

 

Race Of Porvoon kolarin jäljiltä riitti kolmeksi viikoksi runsaasti hommaa, jotta auto saatiin kisakuntoon.  Ensimmäisen viikon aikana Veli-Matti purki auton keulasta romuttuneet osat ja loppuviikolla autoon vaihdettiin täysin uusi eturunko ExtremeRacen tallilla Klaukkalassa. Sen jälkeen riittikin kasausvaiheen kanssa askaretta, kun mikään uusi osa ei sopinut "heittämällä" paikalleen. Lähes jokaista osaa piti jollain tavalla hieman modifioida. Veli-Matti teki hirmuisen työn viikon aikana ja auto saatiin kuntoon. Kisaa edeltävänä lauantaina, vain kaksi viikkoa Porvoon kolarin jälkeen oli auto jälleen Ahveniston radalla ajokunnossa. Meikäläisen polvi oli vielä hieman kankea ja legendsin ahdas ohjaamo ei mikään ihanteellinen paikka polvivaivaiselle tuntunut olevan. Jotenkuten ajo kuitenkin sujui ja auto vaikutti melko hyvältä.

Reiska ja Niilo

Kisaturisti tarkistaa perää...

Perjantaina menimme Reiskan kanssa kisapaikalle ja kaksi tuntia säädimme auton alustaa sellaiseksi, kuin se ennen kolaria oli ollut. Säädöt tuntuivat ajossa jälleen hyvältä ja harjoituksesta kellotimme kärkiajan, sadekelillä tosin. Toisessa harjoituksessa rata hieman alkoi kuivaa, mutta siitä ei osaltamme ollut paljoa iloa, sillä vain muutaman kierroksen jälkeen pääsuoralla kuului moottorista pahaenteinen ääni ja ajot loppuivat siihen. Pakoventtiili oli tullut elämäns ä päätepisteeseen ja tuhosi samalla sylinterin ja sylinterikannen täysin. Ilta venähti pari tuntia suunniteltua pidemmäksi moottorinvaihdon ansiosta.

Lauantaipäivä alkoi aika-ajoilla ja niissä ajoin nopeimman koskaan Ahvenistolla ajamani kierrosajan, joka uupui rataennätyksestä vain muutaman sadasosan. Paalupaikka heltisi sillä ajalla pahimman kilpakumppanin Lehtolan Pekan kaasutellessa toiseen ruutuun. Auton keulanvaihdon onnistumisesta ei ollut enää pienintäkään epäilystä. Aika-ajossa sattui pari pahaa kolaria, eikä itsellänikään ollut ulosajo kaukana. Edellispäivän kovien sateiden jäljiltä oli yhden mutkan sisäreunassa pieni lammikko, jonka pystyi helposti kiertämään, eikä se haitannut ajoa. Kolmannella kierroksella joku oli kuitenkin ajanut lätäköstä ja levittänyt veden koko radan leveydelle. Siitä vedestä kirposi pari autoa rengasvalliin ja itse sain juuri ja juuri pidettyä auton radalla.

Ensimmäinen lähtö ei sujunut aivan nappiin, vaan tipuin paalulta kolmanneksi jo ennen ensimmäistä mutkaa. Toisella kierroksella nypyn ylityksen jälkeen loivassa oikealle kaartavassa mutkassa pääsin nousemaan toiseksi ja heti seuraavassa mutkassa kärkeen. Siihen asti kärjessä ollut Lehtola ajautui jonkun rikkoontuneen auton jättämästä öljyvanasta hieman leveäksi ja pääsin Pekasta helposti ohitse. Kärkipaikasta en enää luopunut vaikka Lehtola ahdisteli aivan kannoilla ja viimeisessä mutkassa meinasi päästä jo rinnallekin. Ruutulipulle voittajana siis!!

Pallilla Ahvenistolla

Ennen toista lähtöä saimme katsastuspäälliköltä tiedon, että meidän on vaihdettava sytytystä ohjaava "redbox" järjestäjältä saatavaan laitteseen. Varikolla oli ilmeisesti levinnyt huhu, että "redboximme"on laiton. No, ei muuta kuin toinen boksi kiinni ja matkaan.

Toinen startti sujui vielä ensimmäistäkin heikommin ja avauskierrokselta tulin kolme sijaa pudonneena letkan neljäntenä autona. Pari kierrosta meni kuskin ja renkaiden lämmetessä, mutta sitten alkoi tuttu rytmi löytymään. Jo neljännellä kierroksella olin siirtynyt kärkipaikalle. Lehtolan Pekka pääsi kerran käväisemään kärkipaikalla vajaan kierroksen ajan, mutta siihen muiden vierailut tuulenhalkojana jäivätkin. Toinen voitto! Samalla katkesivat "redbox"-huhuilta siivet...

Pari viikkoa ennen kilpailua saimme tietää, että kisassa ajetaankin normaalin kahden lähdön sijaan kolme. No ei kahta ilman kolmatta...

Juha Haarahiltunen oli ajanut edellisen lähdön nopeimman ajan ja itse olin kakkosruudussa lähtöryhmittelyssä. Tällä kertaa lähtö onnistui hieman aiempia paremmin ja sain pidettyä paikkani. Toisella kierroksella pääsin aivan Haarahiltusen kantaan ja tiukassa vasemmalle taittavassa mutkassa ohikin. Aiemmista lähdöistä tuttuun tyyliin en kärkipaikkaa enää luovuttanut muille, vaikka Haarahiltunen aivan puskurissa kiinni ajoikin koko matkan. Toiseksi viimeisellä kierroksella sain aikaiseksi pienen hajuraon, eikä viimeisiä mutkia tarvinnut edes sen kummemmin peitellä. Kolmas täysi pistepotti oli viikonlopulta plakkarissa.

Appara

Ei olisi kyllä kisa voinut paremmin mennä. Viimeiset kolme lähtöä ajetaan 19.9 Jurvassa ja mestaruuteen riittää ajaminen maaliin neljän joukossa kaikissa lähdöissä. Hyvältä näyttää siis siinä suhteessa, mutta kovaa pitää jokatapauksessa ajaa. Kärki kun on äärimmäisen tasainen ja muutaman kymmenyksen häviäminen kierrosajassa saattaa merkitä useampaakin sijaa. Luottavaisina lähdemme kuitenkin kohti kauden finaalia.

Legends Festivaalit Jurva 19.9.2009

 

Kauden päättäneille Legends Festivaaleille oli teamillämme harvinaisen hyvät lähtökohdat. Alkukausi oli sujunut suorastaan komeasti ja etenkin edelliset kolme voitokasta lähtöä Ahvenistolla takasivat sen, että enää ei viimeisessä kolmessa lähdössä tarvinnut ajaa voitoista. Toisaalta tilanne oli hankala, sillä kuten useissa muissakin urheilulajeissa, varmistelemaan lähteminen kopsahtaa usein omaan nilkkaan.

Perjantaina ajoin muutaman harjoitusvedon, jonka jälkeen Reiska kävi ajamassa vielä yhden harjoituksen. Lauantaina oli nimittäin varsinaisten kilpailulähtöjen jälkeen mekaanikkojen kauden huipentuma, kun he pääsivät kisaamaan keskenään kuskien ajopeleillä. Reiskalla oli puolustettavanaan kahden edelliskauden mekaanikkokisan voitot. Kierrosajat olivat hyviä molemmilla ja siitä oli mukava mieli mennä hotellille, syömään ja ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan tiukkaan lauantaipäivään.

Lauantaiaamuna oli vuorossa harjoitusajot, aika-ajot ja kolme kisalähtöä. Kaikki vain tunnin välein toisistaan, joten tässä kisassa jos missä piti välttää tekniset ongelmat. Hyvä että lähtöjen välillä kerkesi auton tankaamaan (kaikkina vuosina sitäkään emme ole aina kerinneet, mutta ei siitä sen enempää...).

Aamuharjoituksissa kellotin toiseksi nopeimman ajan ja kaikki näytti hyvältä. Aika-ajossa peli meni kuitenkin jännäksi, sillä tuloksena oli vasta kahdeksas sija. Hieman alkoi suoraan sanottuna itseä huolettamaan, että näinkö piti varmalta tuntunut mestaruus ryssiä aivan kalkkiviivoilla. No, aika-ajosta ei pisteitä saa ja legendsillä on tunnetusti helppo ohittaa, joten tilanne ei ollut mahdoton. Lyhyen aika-ajoanalyysin jälkeen päädyimme sellaiseen lopputulemaan, että huono sijoitus johtui ainoastaan imuavun puutteesta. Jurvan pitkillä suorilla kun toisen auton perässä ajamisesta voi hyötyä jopa puolikin sekuntia. Tuloslistaa tutkailtuamme, totesimme että edellämme olleiden kuskien ajaessa ilman vetoapua, olivat kierrosaikamme täysin kilpailukykyisiä.

Kahdeksas lähtöruutu aiheutti pientä lisäjännitystä kilpailuun. Siltä sijalta kärkeen rynniessä kun helposti voi tulla pieniä kolareitakin, joihin ei kyllä olisi varaa. Kisan alku sujui loistavasti jal ähtö oli ehkä yksi parhaistani koko kaudella. Muutaman kierroksen jälkeen olin jo neljäntenä ja vain paria kierrosta myöhemmin edessäni näkyi vain pahimman mestaruusuhan Lehtolan Pekan ja Hautamäen Pasin autot. Muutaman kierroksen ajan ero heihin pysyi muutaman sekunnin haminoissa, mutta sitten rako alkoi kaventua. Kuten monta kertaa aikaisemminkin kauden aikana, olemme olleet selvästi nopeimpia erityisesti kisojen viimeisillä kierroksilla. Muutamaa kierrosta ennen maalia pääsin Hautamäestä ohi ja ajoin aivan Lehtolan takapuskurissa kiinni. Siinä kohtaa piti laittaa jäitä hattuun ja tyytyä ajelemaan Pekan perässä maaliin, sillä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä keskeyttämisestä kolaroinnin takia. Ei sillä, että Lehtola niin härskiä temppua olisi tahallisesti yrittänyt, mutta kaiken varmuudeksi nyt kuitenkin... Ruutulipulle toisena ajaminen merkitsi sitä, että seuraavassa lähdössä Lehtola saisi olla kaksi sijaa edelläni ja mestaruus varmistuisi jo ennen viimeistä starttia.

Toiseen lähtöön sain lähtöruudun kaksi Lehtolan rinnalta. Lähtö ei mennyt ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinen, mutta ensimmäiseltä kierrokselta tulin kuitenkin kolmantena. Ylinen oli päässyt takasuoralla ohi. Takana tulevat autot alkoivat mukavasti jäädä hieman taaemmaksi ja tilanne alkoi näyttää todella hyvältä. Minulle riittäisi kolmaskin sija vaikka Lehtola voittaisikin. Muutaman kierroksen jälkeen Lehtola ja Ylinen alkoivat tiukan taistelun kärkipaikasta itseni jättäytyessä taka-alalle minulle turhasta voittokahinasta. Kierrosajat alkoivat kuitenkin heiketä huomattavasti ja Jenni Krohn ja Mieltyn Miikka saivat ajettua meidät hiljalleen kiinni. Viimeisellä kierroksella alkoi tapahtumaan oikein urakalla ja välillä putosin viidenneksikin. Neljänneksi viimeisessä mutkassa sain nostettua itseni neljännelle sijalle ja kun Lehtola jäi Ylisen takana toiseksi oli mestaruus sinetöity. Suuret kiitokset siitä kaikille yhteistyökumppaneille ja vielä erikseen isä Veli-Matille, jolla riitti hommaa moottorien vaihdon ja Porvoon kolarin jälkeisen korjauksen parissa melkoisen runsaasti!!!

Pytty

Pytty kotiin!!

Viimeinen kisalähtö oli enää muodollisuus ja se olikin sitten rytinää alusta loppuun. Kaikki ajoivat vain yksittäisen lähdön voitosta mestaruuden ratkettua eduksemme. Puskurit kolisivat ja nurmikin pöllysi erityisesti muutaman näistä tavaramerkeistä tutun kuskin kanssa taisteltaessa. Välillä olin sijalla seitsemän ja sitten taas toisena. Välillä alkoi jo tuntumaan, että ajelen mieluummin rauhassa jollain sopivalla sijalla vain maaliin ja pidän auton ehjänä Reiskan mekaanikkokisaa varten. Lopputuloksena oli kolmas sija, mikä kasvatti kokonaispisteeni kahdeksantoista pistettä Lehtolan edelle.

Mekaanikkokisan aika-ajossa Reiska ajoi paalulle, mutta kisan kahdella viimeisellä kierroksella tuli pari sijaat akkiin. Minkähänlainen olisi ollut palaute, jos olisi ollut kyse omista ajosuorituksistani... No, ei tullut tappiota huonoille kuskeille. Mekaanikkokisan voitti nimittäin toissakauden legendsien epävirallinen maailmanmestari ja kakkoseksi ajoi kolme edellistä legends-mestaruutta Suomessa napannut Matintuvan Pasi. Varsin kunniotettava saavutus Reiskalta aivan kylmiltään. Kisan nopein aika kirjattiin vieläpä Reiskalle.

Reiska ja mä

Reiska ajohaalareissa ja minä jo siviileissä.

Ajojen jälkeen pidettiin radalla vielä hieman kokousta legendsien ensi vuoden kuvioista, jonka jälkeen siirryttiin Kurikan Pitkään-Jussiin perinteiseen palkintojenjakogaalaan. Siitä mainittakoon sen verran, että millään muotoa tilaisuutta ei voinut kuivaksi moittia...

Kaudesta jäi kaikkiaan erinomainen maku. Voittojen määrässät uli sivuttua aiempaa ennätystä, rataennätykset on hallussa parilta radalta ja tärkeimpänä tietysti Legends-Trophyn mestaruus lämmittää mieltä.

Kiitokset vielä kerran kaikille mestaruuskaudella tavalla tai toisella vauhdissamme mukana olleille tahoille!!


Yhteystiedot

Sami Erkkilä
Knaapilankuja 8
04330 Lahela

040 59 65 879
info@erkkila.eu